Julkisten alojen työttömyyskassan nimi on 21.6.2011 alkaen JATTK-työttömyyskassa.

JATTK-työttömyyskassaan kuuluu noin 47 000 jäsentä. Jäsenet työskentelevät pääasiassa julkishallinnossa teknisen tai muun alan toimihenkilönä muun muassa terveydenhoito-, sotilas- ja pelastusalalla. Myös yksityisen työnantajan palveluksessa olevat palkkatyöntekijät voivat liittyä JATTK-työttömyyskassaan.

Jäsenet kuuluvat yleensä työttömyyskassaan oman alansa ammattijärjestön kautta. Liittoon liittyminen ei kuitenkaan ole edellytys kassaan kuulumiselle.

Kassa perustettiin 27.3.1985, kun Kuntien Teknillisten Työttömyyskassa sulautui Valtion Teknillisten Työttömyyskassaan.

Kassa maksaa jäsenilleen lakisääteisiä etuuksia:

  • ansiopäivärahaa eli ansioon suhteutettua työttömyyspäivärahaa työttömyyden ajalta sekä
  • vuorottelukorvausta vuorotteluvapaan ajalta,
    silloin kun jäsenet täyttävät näiden etuuksien saamisen edellytykset.

Etuuden saajat voivat asioida sähköisessä asiointipalvelussa.
Kirjaudu eAsiointiin omilla pankkitunnuksillasi!
Osuuspankki, Nordea, Sampo Pankki, Aktia, Säästöpankit ja POP

Sähköisessä asiointipalvelussa etuuden saajat voivat:

  • lähettää kokonaan työttömän ansiopäivärahan jatkohakemuksen
  • päivittää yhteystietojaan
  • nähdä hakemustensa käsittelyn tilannetietoja