Etusivu / Etuudet / Vuorottelukorvaus

Vuorottelukorvaus

Vuorottelukorvauksen saamisen edellytyksenä on, että vuorotteluvapaalle jäävällä henkilöllä on ennen vuorotteluvapaan alkamista ollut eläkevakuutettua työssäoloaikaa vähintään kymmenen vuotta ja että työsuhde samaan työnantajaan on kestänyt yhtäjaksoisesti vähintään 13 kuukautta ennen vuorotteluvapaan alkamista.

Tähän 13 kuukauden ajanjaksoon voi sisältyä yhteensä enintään 30 päivän palkaton poissaolo. Sairaudesta tai tapaturmasta johtuva poissaolo rinnastetaan työssäoloon.

Työttömyyskassa voi maksaa vuorottelukorvausta, jos olet ollut kassan jäsenenä töissä ollessanne ennen vuorotteluvapaan alkamista vähintään 8 kk (= 34 vko), muutoin korvauksen maksaa KELA.

Vuorottelukorvauksen täysi määrä on 70 % siitä työttömyyspäivärahasta, johon henkilöllä olisi työttömänä ollessaan oikeus. Jos henkilöllä on vähintään 25 vuotta eläkkeeseen oikeuttavaa työhistoriaa, vuorottelukorvauksen määrä on 80 % siitä työttömyyspäivärahasta, johon henkilöllä olisi työttömänä ollessaan oikeus.

Vuorottelukorvaushakemuksen liitteeksi liitä palkkatodistus, eläkelaitoksen ansiotyöluettelo, verokortti sekä jäljennös vuorottelusopimuksesta.

Lisätietoja vuorottelukorvauksesta Työttömyyskassojen yhteisjärjestöstä.

Sivu päivitetty 24.10.2010